Olen, siis elän

25.1.2016

Tälle päivälle oli suunniteltu ruutiinitoimenpide, jossa oli tarkoitus ensin tarkistaa varjoainekuvauksella sepelvaltimoideni tila ja tämän jälkeen tarvittaessa pallonlaajennus.

Jo 30.10.2015 sattuneen sydäninfarktin yhteydessä oli todettu olevan olemassa 50/50 tukos yhdessä sepelvatimossa sen täysin tukkeutuneen lisäksi.

Oheisessa kuvassa odottelen omaa vuoroani tutkimukseen 25.1 aamupäivällä.

Puolenpäivän jälkeen koitti minun vuoroni tulla kutsutuksi toimenpidehuoneeseen.

Kaikki oli valmisteltu valmiiksi ja kapusin tutkimuspyödälle.

Varjoainekuvaus oli suunniteltu tehtäväksi oikean ranteen kautta ja näin myös tapahtui.
Löydöksenä oli 80% tukkeutunut vasemmassa sepelvaltimossa, oikea sepelvaltimo oli puhdas.

Pallonlaajennustoimenpide ei kestänyt kovin kauaa ja kaikki meni hyvin tai ainakin niin luultiin siinä vaiheessa.

Seuraavaksi minut siirrettiin osasto 6B:lle odottamaan kotiutumista, jonka oli tarkoitus tapahtua seuraavana päivänä.
Kaikki tuntui sujuvan aivan hyvin. Lähettelin viestejä ystäville ja kerroin kaiken menneen ok, mutta olin samalla ollut oudon väsynyt.

Kaikki mullistui sitten illalla. Minulla ei ole muistikuvia tai en muista illan tapahtumista, muuta kuin sen, että yhtäkkiä havahduin siihen, että minua ravistellaan rajusti ja joku huutaa nimeäni.
Avasin silmäni, kaikki vaikutti jotenkin sekavalta. Muistan kuinka osastolla työskentelevä sairaanhoitaja katsoi minua kauhuissaan ja toisti edelleen nimeäni. Nostin vähän päätäni ja huomasin oksentaneeni sänkyyn.
Tämän jälkeen seuraava lyhyt muistikuva on ambulanssissa olosta, muistan ajatelleeni, että kylläpä ajamme hiljaa (noinkohan). Illalta on vielä yksi ohimenevä hetki, jonka muistan ja se on se kuinka minulla oli kylmä ja kuulin kun joku sanoi, että hän tuli mukana Hämeenlinnasta ja että hän on anestesialääkäri Kanta-Hämeen Keskussairaalasta.
Tästä seuraava asia mitä muistan, on se kuinka olin jossain minulle tuntemattomassa paikassa ja ympärillä hälinää. Minulla ei ollut pienintäkään ajatusta, että missä olin ja mikä päivä/vuorokauden aika oli. Itseasiassa taisin luulla, että olisi ilta, vaikka tosiasiassa oli tiistai aamu.
Olin Tampereella Yliopistollisessa sairaalassa sydäntehovalvonnassa. Tämä  minulle varmasti kerrottiin, mutta en pysty sitä muistamaan kuinka se olisi kerrottu, sen verran kovasti olen ollut lääkityksen alaisena.
En muista, että olisin ollut mitenkään järkyttynyt tilanteesta, lähinnä hämilläni ja ymmälläni kaikesta. Nyt kun aikaa on kulunut reilu kolme viikkoa, niin en edes enään pysty muistamaan oliko minulla kipuja tai muita tuntemuksia alkuvaiheessa.
Kun minut siirrettiin sitten sydäntehovalvonnasta osasto 3B:lle, niin pian tämän siirron jälkeen minulle tulikin jo ensimmäiset vierailijat. Satu vaimoni sisko Sari ja hänen miehensä Jukka. Muistan kuinka he katsoivat minua aivan järkyttyneinä. Sarilla oli itsellään sattumalta ollut käynti sairaalassa Fysiatrilla ja siten tulivat katsomaan minua heti kun olin osastolle päässyt.

Edit. 29.4 2017

Ei tuo toimenpide muutenkaan putkeen mennyt. Siitä lisää uudessa tekstissä.

Infarkti, pysäyttävä kokemus

Näin todella pitkän tauon jälkeen päätin taas päivittää blogiani. Tällä kertaa hieman vakavemman asian tiimoilta, kuin aiemmin alkuperäisesti blogini kirjoittelun ideana oli. No, pidemmittä alkulöpinöittä itse asiaan.

30.10.2015. Oli aivan normaali syksyinen aamu. Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Olin ollut tiistaista alkaen käymässä keski-suomessa vanhempieni ja enoni luona Äänekosken Liimattalassa ja tarkemmin Reinikan talossa. Tarkoituksenani oli lähteä iltapäivällä kotiin Hämeenlinnaan. Matkalle suunnittelin poikkeamista Himokselle, sauvakävelyn merkeissä.

Siitä sitten noustuani menin keittiöön keittämään kahvia ja katselin ulos ikkunasta ulos. Oli aivan peilityyntä järvellä. Enoni tuli paikalle ja tuli puheeksi, että katiskat olivat vielä järvessä. Päätimme siinä yhteistuumin, että menisimme ne nostamaan järvestä aamiaisen jälkeen.

Kävelimme rantaan, mutta perille päästyämme näimme, että veneellä liikkeelle lähteminen olisi ollut mahdotonta. Veneeseen oli kertynyt todella reilusti vettä ja vene oli aivan kallellaan. Kaikenlisäksi yöllä ollut pakkanen oli jäädyttänyt veneessä olleen veden aivan jäähän ( näin jälkeenpäin ajatellen onneksi näin).

Kohta tämän jälkeen yläselässä, tarkemmin vasemmalla lavan luona alkoi tuntua outoa kramppaavaa tunnetta, samaa josta olin kärsinyt edellisenä päivänä. Olin edellisenä päivänä käynyt Äänekoskella lääkärissä kovien selkäkipujen vuoksi. Tekivät silloinkin kaikki sydän testit ja mitään ei löytynyt.

Isänikin oli tullut rantaan ja kerroin tästä alkavasta krampista myös hänelle. Päätimme lähteä takaisin pihaa kohti, jonne oli matkaa n. 200m loivaa ylämäkeä.

Nousun aikana tuntemukset alkoivat voimistua kokoajan. Kun sitten pääsin pihaan, kipu oli jo todella kova.

Menin tupaan ja suoraan lämpöisen patterin ääreen, johon sitten selkääni nojasin. Tämä tuntui ainakin hetkellisesti auttavan kipuun. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän ajantaju ja tapahtumat sekoilemaan mielessä. 

Kipu yltyi aivan järkyttäväksi, rintakehän ja vasemman käden kivuksi. Otsaltani valui kylmä hiki.

Vanhempani seurasivat tilannetta huolestuneina vieressä, edelleen olin sitä mieltä, että kyseessä olisi vain todella kova selkä kramppi, vähän niinkuin noidannuoli alaselässä, mutta nyt yläselässä,

Lopulta sain tarpeekseni tuskastani ja käskin isääni soittamaan ambulanssin.

Tässä vaiheessa tuntui, että ambulanssin tuloon menee ikuisuus. Missään vaiheessa ei pelottanut eikä huolestuttanut yhtään, kuvittelin vain olevan selkäkipua.

No, sitä suurempi yllätys olikin sitten kun ambulanssi henkilökunta tuli ja otti EKG-testin. Vieläkin tuntuu melkein unelta sanat jotka kuulin. "Kyllä tässä on nyt kyseessä infarkti ja seuraavana osoitteena on Jyväskylän keskussairaala". Mitä?????? Infarkti??? Minulla???  "Sydämen alapinnalla on selvästi menossa kohtaus, sepelvaltimotukos".

Siitä sitten kuljettivat pikaisesti ambulanssiin, juuri sain puhelimen yms. mukaan, ennenkuin lähdettiin lujaa kyytiä kohti Jyväskylään.

Matkalla antoivat ainakin jauhemaista asperiinia ja laittoivat kanyylin valmiiksi. Morfiinia suoneen ainakin meni matkalla, paljonko sitä en tiedä. Kovasti kävivät matkanaikana keskustelua suoraan leikkaussaliin ja toimenpiteen suorittavaan kardiologiin. Matka meni todella nopeasti, ottaen huomioon, että matkaa oli 60km 4-tietä. Ruuhkaa tiellä riittää aina.

Perille päästyämme, minut kiidätettiin suoraan leikkaussaliin, jossa olikin jo täysivalmius päällä. Ei muutakuin äijä pöydälle. Jotain varjoainetta suoneen ja nopeatutkimus. Tämän jälkeen antoivat jotain paikallispuudutetta oikeaan nivuseen ja kertoivat tekevänsä pallonlaajennustoimenpiteen nivusen kautta, isoa verisuontapitkin. 

Tästä eteenpäin asiat menivät todella sekaisin päässäni. Seuraava asia mitä kunnolla muistan oli se kun minut vietiin sydänseuranta huoneeseen tarkkailtavaksi.

Diagnoosiksi ja sairaudenkuvaksi kerrottiin täysin tukkeutunut sepelvaltimo ja että sairastan nyt niin sanottua sepelvaltimotautia.

Siinäpä sitä tarinaa.

Näin jälkeenpäin kun asioita miettii, niin kyllä olisi pitänyt tajuta jo aiemmin että infarktista oli kyse. Mutta miten sen olisi voinut mitenkään arvata. 

"Älä sivuuta oireita sillä perusteella, että olet nuori ja hyvässä kunnossa. Huippukuntoinenkin voi saada kohtauksen."

Tuosta minä olen hyvä esimerkki. Liikun paljon ja ruokavaliossa ei juuri ole petrattavaa.

Juoksun riemua vai hulluuttako?

Viime aikoina olen hurahtanut uuteen aluevaltaukseen omassa liikunta kavalkadissani.

Mikä vetää miestä pimeään metsään juoksemaan Nutcase pipo päässä? Onko se liikunnan nautintoa vai silkkaa masokismia? :)
Välillä se on nautinnollista, välillä taas ei. Parasta tässä kaikessa on se, että minut leikannut lääkäri aikoinaan diagnosoi minun juoksujeni olleen juostut.

Rajojen rikkomista ja omien kykyjen rajojen tavoittelua tämä on. Kapinaa sitä vastaan, että en muka voisi/pystyisi enään jotain tekemään. En ole koskaan oikein pitänyt pitkänmatkan juoksemisesta, en edes nuoruudessa, kun olin tosi hyvässä kondiksessa. Olen aina enemmän ollut pikamatkojen ja räjähtävän voiman mies.

Ehkä ikä tuo tullessaan uusia ajatuksia siitä mitä haluan ja voin tehdä. Aiemmin halusin hankkia mahdollisimman isot lihakset ja paljon voimaa. Nyt tärkeämpää on kokonaisvaltainen hyvä kunto, mikä koostuu riittävästä voimatasosta (mitä sekin sitten on :) ) sekä hyvästä perus- ja vauhtikestävyydestä. Lisäksi  liikkuvuus, tasapaino ja koordinaatio. Liikkuvuus ois tietenkin hyvä lisä, mutta ei kaikkea voi saada kerralla :). Se onkin sitten seuraava osa-alue, johon olisi syytä paneutua kunnolla, sillä olen tunnetusti notkea kuin rautakanki. Tasapainoa olen harjoittanut tasapainolaudalla ja osteopaatin minulle antamilla harjoitteilla,

Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Kolme kertaa viikossa olisi tavoitteena käydä juoksu/hölkkä lenkillä viikossa. Peruskestävyyttä yritän kehittää ja siinä totisesti riittää urakkaa. Vaikka olenkin harrastanut paljon vesijuoksua ja pyöräilyä, niin juoksu on taas aivan oma juttunsa. Mutta kyllä tämä tästä, kun vain jaksaa olla kärsivällinen.

Sykemittari ja puhelimen seurantaohjelma ovat kovassa käytössä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Ahveniston maastot ovat loistavat, löytyy korkeus eroja ja vaihtelevuutta. Juoksu pinta on sopivan pehmeä, mutta ei liian.

Tämän kaiken juoksu innostuksen keskellä pitäisi olla myös aikaa sekä voimia myös painoharjoittelulle. Tästä aiheesta kirjoittaa Lihastohtori hyvin omassa blogissaan

"1+1 ei välttämättä ole 2, eli miksi voima+kestävyys voi olla ongelmallinen yhtälö?"

En ala siitä enempää kirjoittamaan, tässä linkki kyseiseen juttuun.

Työkokeilu vol.2

Niin on vain taas yli vuosi mennyt edellisestä päivityksestä blogissani. Aina lupailee itselleen, että nyt alan kirjoittamaan useammin tänne jotain, mutta eipä tunnu luonnistuvan.

No, asiaan. Edellinen työkokeilu päättyi selkä ongelmien saattelemana 2013 loka-marraskuun vaihteessa.
Sen jälkeen olen aktiivisesti yrittänyt rakentaa fysiikkaani kohti uutta parempaa tulevaisuutta. Tunteja ja taas tunteja on kulunut erinäisissä harjoitteissa ja hikeä on virrannut varmaan ämpäreittäin :).

Aloitin uuden kokeilun 1.10.2014. Kaiken raatamisen jälkeen, yritän olla erittäin toiveikas, että tällä kertaa kaikki  menisi hyvin ja pystyisin paalaamaan täysin normaaliin työkuvioon ensi vuoden alusta.

Näistä alla olevista kuvista voi nähdä vähän mitä kaikkea tässä matkanvarrella on tapahtunut.

Nollapäivä eli leikkauspäivä

"Innostunut Bloggeri työssään".

Kiipulassa kävin 3xviikon kuntoutusjakson.

Kymmeniä kertoja vesijuoksua uimahallissa

Ja myös järvessä

Joulun tunnelmaa ja LEPOA

Vähän huumoria :) :), JOTTA JAKSAA

Huonosti meinasi käydä, mutta onneksi selvisimme säihähdyksellä.

Ohjattua kuntoutusta

Ja omatoimista ohjelmaa

Paljon  tällaisia aamiaisia

Ja tällaisia

"Mutta pitäähän sitä raavaan miehen joskus syödäkkin, HIGHTOWER"

Synttärikakku, nam :)

Ja sitten taas lenkille, metsään ja kroppa kiittää.

Ja ruuanlaittoa rannassa

Evästauolla Aulangolla

JUHLAA!

Kolme sukupolvea Polsan miehiä.

Coolit miehet laivalla

Kuvat kertokoon puolestaan, että jotain on tullut tehtyä. Ennen ja jälkeen.

Jyrätien "Tarsan"

Työkokeilussa 2014

Tähän pisteeseen ollaan siis tultu kuntoutukseni osalta. Kuntoutus on ehkä jatkossa liian yksipuolinen tapa määritellä sitä mitä tulen jatkossa tekemään. Enemmän voidaan puhua ylläpitävästä ja kehittävästä kuntoilusta, jonka tavoitteena on parantaa fysiikkaani, nykyhetkeä ja tulevaa silmällä pitäen. Laakereilleni en voi jäädä lepääämään, vaikka melko hyvään kuntoon olen jo päässyt. Olisi aivan liian helppoa vain antaa periksi ja palata vanhaan.

Mission Possible: Haaste heitetty itselle 11042015

Nonniin, haaste on heitetty itselle Facebookissa. Alla olevan kuvan laitoin ja lupasin ensi vuonna samaan aikaan laittaa uuden.

Kuvien oton välissä on tasan vuosi, molemmat 11.4 eli syntymäpäivänäni.

Mitä Mission Possible sitten tarkoittaa kohdallani. Tavoitteena on entisestään parantaa yleistä kehon fysiikkaa. Lyhyen ajan tavoite alkuun olisi päästä takaisin työelämään kiinni. 

Pieni lisäys tähän. Tämä jäi sitten vahingossa näköjään julkaisematta, HUPS!! :)

Työkokeilu alkoi tänään

No niin, noin kaksi vuotta tuli sitten tullut oltua poissa työelämästä. Tänään aloitin 3kk kestävän Veritaksen kustantaman työkokeilun työpaikallani Deemecillä, jolla otetaan selvää, että missä mennään selkäni työkykyisyyden kanssa.

Kelan järjestämä 3.osainen Kuntoutuskurssi Kiipulassa käytynä ja runsaasti kuntoilua takana. Viimeisen reilun puolenvuoden aikana painoa on pudonnut n.10 kiloa ja vyötäröltä 10 cm.

 Tästä kiitos menee suurimmalta osaltaan ruokavaliolle, jota olen tarkkaan pitänyt yllä. Tässä apuna on ollut Kalorilaskuri sivusto ja uteliaisuuteni perehtyä tarkasti ruoka-asioihin noin kokonaisvaltaisesti.
Liikuntana pääasiassa olen käyttänyt vesijuoksua, jonka olen todennut olevan minulle erittäin tehokkaan ja selälle armollisen liikuntamuodon. Ja voin sanoa, ettei ole mikään mummojen laji, kun sitä tosissaan tekee.

Mutta työ ei ole vielä valmis, eikä sitä koskaan voi lopettaa, jotta saavutettu kunto pysyy ja paranee myös jatkossa.
Tämä tarkoittaa jatkossakin vesijuoksua yms. liikuntaa sekä tarkkaa ruokavalion seurantaa. Minun kropalleni tuntuu olevan hyvin tarkkaa se mitä suuhuni laitan, jotta mitoissa ja kunnossa pysyn. Ihan sama miten liikun, jos ruokavalio on perseellään, niin kuitenkin lihon.

 Ei vain tahdo asiat mennä ihan putkeen, ei todellakaan. Viime torstaina automme hajosi moottoritielle ja se on edelleen odottamassa korjaamista tämän viikon perjantaihin saakka. Vika on sellainen, ettei sitä voi muualla korjata kuin virallisessa Hondan merkkikorjaamossa.

Sitten vielä pieni kevennys loppuun :)

To Be continued....... :)

Yleisiä kuulumisia ja kalorilaskentaa

.
Taas vierähti melkoinen tovi edellisestä blogi kirjoituksesta.
Uusin konstein jatkan kuntoutumis ja kiinteytymis projektiani.
Hieman on vihdoin tuo selkäkin alkanut osoittamaan merkkejä siitä, että voisi olla toivoa parantuakkin joskus.
Vesijuoksua olen jatkanut 3 krt viikossa ja muut jumpat päälle.
Innostuin tässä reilut viikko sitten tarkkailemaan ruokavaliota entistä tarkemmin. Nyt pidän kirjaa syömisistäni  ja kalorikulutuksestani kalorilaskuri.fi sivuston avulla. Tuntuu sopivan minulle tosi hyvin. Runsaasti voi syödä kaikesta huolimatta, vaikka miinus kaloreita pidänkin yllä. Hyvin on tuota rasvaa vyötärön ympäriltä palanut ja muualtakin.
Motivaatio vain kasvaa, kun huomaa tuloksia tulevan. Ostin muutama viikko sitten tarkoituksella ylipienet farkut, ihan yllykkeeksi. Tänään sitten ne housut ovatkin jo ihan hyvät :).